1. kon­tak­ki

Oi Sinä, joka tut­ki­mat­to­mas­ta sal­li­muk­ses­ta­si olet luo­nut maa­il­man ian­kaik­ki­ses­ta kau­neu­des­ta­si ja joka olet luo­nut ai­ka­kau­det ja ajat sekä lop­pum­me tavan: Anna an­teek­si, oi Herra, syn­nit niil­le, jotka ai­ko­jen alus­ta asti ovat kuol­leet, ota hei­dät val­ta­kun­ta­si va­loon ja iloon, avaa heil­le isäl­li­set kä­te­si, ja kuule meitä, jotka vie­täm­me hei­dän muis­to­aan lau­laen:

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

1. ii­kos­si

Sinä, joka pe­las­tit Aa­da­min ja koko ih­mis­su­vun ian­kaik­ki­ses­ta ka­do­tuk­ses­ta, lä­he­tit ai­no­kai­sen Poi­ka­si maa­il­maan, oi hyvä Ju­ma­la, ja Hänen ris­tin­sä ja ylös­nouse­muk­sen­sa kaut­ta olet an­ta­nut meil­le ian­kaik­ki­sen elä­män. Luot­taen Sinun ää­ret­tö­mään ar­moo­si me et­sim­me Sinun val­ta­kun­ta­si kuo­le­ma­ton­ta kun­ni­aa, me anom­me Sinua suo­maan sen niil­le, jotka ovat nuk­ku­neet kuo­le­man uneen ja ru­koi­lem­me:

Ilah­du­ta, oi Herra, elä­män myrs­kyis­sä uu­pu­nei­den sie­lu­ja, jotta maal­li­set surut eivät hau­tai­si heitä unoh­duk­seen. Kuule heitä, oi Herra, rin­nal­la­si, niin kuin äiti vas­taa lap­sil­leen ja sanoo: rik­keen­ne on an­teek­sian­ne­tut. Ota hei­dät vas­taan, oi Herra, tyy­neen ja siu­nat­tuun sa­ta­maa­si, jotta he iloit­si­si­vat Sinun ju­ma­lal­li­ses­sa kun­nias­sa­si.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

2. kon­tak­ki

Kor­keim­man va­lai­se­ma­na pyhä Ma­ka­rios kuuli äänen pa­ka­nal­li­ses­ta kal­los­ta: "Kun ru­koi­let hel­ve­tis­sä kär­si­vien puo­les­ta, niin se tuo hel­po­tus­ta pa­ka­noil­le". Oi kris­til­li­sen ru­kouk­sen voi­maa, joka va­lai­see jopa hel­vet­tiä. Sekä us­ko­vai­set että epä­us­koi­set saa­vat loh­du­tus­ta kun me huu­dam­me koko maa­il­man puo­les­ta: Hal­le­lu­ja!

2. ii­kos­si

Pyhä Iisak Syy­ria­lai­nen ker­ran sanoi: "Ar­mol­li­nen sydän palaa rak­kau­des­sa ih­mi­siä, eläi­miä ja koko luo­ma­kun­taa koh­taan ja kan­taa ru­kouk­sia kyy­ne­leh­tien, jotta ne puh­dis­tui­si­vat ja säi­lyi­si­vät". Sa­mal­la ta­voin me roh­keas­ti pyy­däm­me Her­ral­ta apua kai­kil­le ai­ko­jen alus­ta asti kuol­leil­le ja huu­dam­me:

Lähetä alas meil­le, oi Herra, lak­kaa­mat­to­man ru­kouk­sen lahja kuol­lei­den puo­les­ta. Muis­ta, oi Herra, niitä, jotka ovat pyy­tä­neet meitä kel­vot­to­mia ru­koi­le­maan puo­les­taan, ja anna an­teek­si heil­le hei­dän unoh­ta­man­sa syn­nit. Muis­ta, oi Herra, kaik­kia niitä, jotka ovat hau­da­tut ilman ru­kous­ta. Ota vas­taan, oi Herra, ne, jotka ovat kuol­leet odot­ta­mat­to­mas­ti su­rus­sa tai rie­mus­sa.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

3. kon­tak­ki

Meitä voi­daan syyt­tää maa­il­man suu­ris­ta on­net­to­muuk­sis­ta, kaik­kien luo­tu­jen kär­si­myk­sis­tä, viat­to­mien las­ten tus­kis­ta ja sai­rauk­sis­ta, sillä ih­mi­sen lan­kee­muk­sen kaut­ta kaik­kien luo­tu­jen kau­neus ja au­tuus tur­mel­tui. Oi Kris­tus, mei­dän Ju­ma­lam­me, suu­rin kai­kis­ta viat­to­mis­ta kär­si­jöis­tä, Sinä yksin voit antaa an­teek­si kai­ken. Anna an­teek­si kaik­ki kai­kil­le, ja suo tälle maa­il­mal­le al­ku­pe­räi­nen kau­neus, jotta elä­vät ja kuol­leet voi­si­vat rie­mui­ta huu­taen: Hal­le­lu­ja!

3. ii­kos­si

Oi hyvä Valo, maa­il­man Va­pah­ta­ja, joka häm­mäs­ty­tät koko maa­il­man rak­kau­del­la­si! Katso, Sinun ru­kouk­se­si "Isä, anna heil­le an­teek­si", vi­hol­lis­te­si puo­les­ta ris­til­lä on kuul­tu. Kai­ken an­teek­sian­ta­van rak­kau­te­si täh­den me roh­ke­nem­me ru­koil­la tai­vaal­li­sel­ta Isäl­täm­me ian­kaik­kis­ta lepoa Sinun ja mei­dän vi­hol­li­sil­lem­me.

Anna an­teek­si, oi Herra, niil­le, jotka ovat vuo­dat­ta­neet via­ton­ta verta, ja niil­le, jotka ovat täyt­tä­neet elä­mäm­me polun mur­heil­la, sekä niil­le, jotka ovat kah­lan­neet hy­vin­voin­tiin naa­pu­rien­sa kyy­nel­ten kaut­ta. Älä tuo­mit­se, oi Herra, niitä, jotka val­hein ja pa­hoin teoin meitä vai­noa­vat. Maksa ar­mol­la niil­le, jotka vää­ryy­del­lä tai tie­tä­mät­tö­myy­des­sään ovat lou­kan­neet meitä, ja suo, että mei­dän ru­kouk­sem­me hei­dän puo­les­taan olisi pyhä ka­tu­muk­sen mys­tee­rios­sa.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

4. kon­tak­ki

Pelas­ta, oi Herra, ne jotka ovat kuol­leet tus­kal­li­sis­sa kär­si­myk­sis­sä, ovat ta­pet­tu, hau­dat­tu elä­vil­tä, huk­ku­neet tai pol­tet­tu, vil­lie­läin­ten re­pi­mät, näl­kään tai kyl­myy­teen kuol­leet, myrs­kyil­le al­tis­tu­neet tai pu­don­neet kor­keuk­sis­ta. Suo heil­le ikui­nen riemu, ol­koon hei­dän kär­si­myk­sen­sä aika siu­nat­tu va­pah­duk­sen päi­vä­nä, jol­loin lau­lam­me: Hal­le­lu­ja!

4. ii­kos­si

Pal­kit­se ää­ret­tö­män rak­kau­te­si myö­tä­tun­nol­la, oi Herra, kaik­ki ne, jotka ovat kuol­leet nuo­ruu­ten­sa ku­kois­tuk­ses­sa tai ovat saa­neet maan pääl­lä kär­si­myk­sen pii­kik­kään sep­pe­leen ja ne jotka eivät kos­kaan ole ko­ke­neet maal­li­sia rie­mu­ja.

Suo palk­ka niil­le, jotka ovat kuol­leet työn pal­jou­den ra­sit­ta­mi­na, riis­ton tai raa­dan­nan seu­rauk­se­na. Ota vas­taan, oi Herra, Pa­ra­tii­sin hää­ma­jaan pojat ja tytöt, ja suo heil­le rie­mua Poi­ka­si hää­il­lal­li­sel­la. Suo loh­tua van­hem­mil­le, jotka ovat me­net­tä­neet lap­sen­sa. Anna lepo, oi Herra, kai­kil­le niil­le, joil­la ei ole esi­ru­koi­li­jaa Sinun, Luo­jan edes­sä, että hei­dän syn­tin­sä ka­toai­si­vat an­teek­sian­to­si kirk­kaas­sa va­los­sa.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

5. kon­tak­ki

Sinä olet an­ta­nut meil­le kuo­le­man vii­mei­se­nä ih­mee­nä tuo­dak­se­si mei­dät it­sem­me tun­te­mi­seen ja ka­tu­muk­seen, oi Herra. Sen pe­lot­ta­vas­sa va­los­sa maal­li­nen yl­peys pal­jas­tuu, li­hal­li­set in­to­hi­mot ja kär­si­myk­set tu­le­vat ku­kis­te­tuik­si, nöyr­ty­mä­tön järki nöy­ryy­te­tään. Ikui­nen oi­keus ja van­hurs­kaus avau­tu­vat kat­seel­lem­me, ja ju­ma­lat­to­mat ja syn­nin taa­kan alla ole­vat tun­nus­ta­vat kuo­lin­vuo­teel­laan Sinun to­del­li­sen ja ikui­sen ole­mas­sao­lo­si ja huu­ta­vat ar­mo­si puo­leen: Hal­le­lu­ja!

5. ii­kos­si

Oi kai­ken loh­du­tuk­sen ja loh­dun Isä, Sinä ilah­du­tat ys­tä­vä­si ja vi­hol­li­se­si au­rin­gon kirk­kau­del­la, he­del­mien ma­keu­del­la ja maa­il­man kau­neu­del­la. Ja me us­kom­me, että jopa hau­dan taak­se ulot­tuu ar­mo­si ra­kas­ta­va hy­vyys kai­kil­le syn­ti­sil­le. Me su­rem­me niitä, jotka ovat ko­vet­ta­neet sy­dä­men­sä ja her­jaa­vat Sinun py­hyyt­tä­si.

Olkoon Sinun pe­las­ta­va ja ar­mol­li­nen tah­to­si hei­dän kans­saan. Anna an­teek­si, oi Herra, niil­le, jotka ovat kuol­leet ilman ka­tu­mus­ta. Pe­las­ta ne, jotka ovat teh­neet it­se­mur­han mie­len­sä pi­meä­nä het­ke­nä, jotta syn­nin sy­tyt­tä­mä liek­ki huk­kui­si Sinun ar­mo­si me­reen.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

6. kon­tak­ki

Kauhea on Ju­ma­las­ta eron­neen sie­lun pi­meys, oman­tun­non ah­dis­tus, ham­pai­den ki­ris­tys, sam­mu­ma­ton tuli ja kuo­le­ma­ton mato. Minä va­pi­sen tuol­lai­sen koh­ta­lon edes­sä, ja ru­koi­len hel­ve­tis­sä kär­si­vien ja it­se­ni puo­les­ta. Las­keu­tu­koon lau­lum­me vir­voit­ta­va­na kas­tee­na hei­dän pääl­leen vei­sa­tes­sam­me: Hal­le­lu­ja!

6. ii­kos­si

Sinun va­lo­si, oi Kris­tus mei­dän Ju­ma­lam­me, on lois­ta­nut pi­mey­des­sä ja kuo­le­man var­jos­sa is­tu­vil­le sekä hel­ve­tis­sä ole­vil­le, jotka eivät voi huu­taa Sinun puo­lee­si. Las­keu­du alas maan kau­heim­piin paik­koi­hin, oi Herra, ja tuo ar­mo­si rie­muun lap­se­si, jotka synti on erot­ta­nut Si­nus­ta, mutta jotka eivät ole Sinua hyl­jän­neet, sillä he suu­res­ti kär­si­vät. Ar­mah­da heitä! He ovat rik­ko­neet tai­vas­ta vas­taan ja Sinun edes­sä­si, sillä hei­dän syn­tin­sä ovat ää­ret­tö­män kat­ke­rat ja Sinun ar­mo­si on lop­pu­ma­ton.

Vie­rai­le Si­nus­ta eron­nei­den sie­lu­jem­me kat­ke­ras­sa kur­juu­des­sa. Ar­mah­da, oi Herra, niitä jotka tie­tä­mät­tö­myy­des­sään vi­ha­si­vat to­tuut­ta. Äl­köön olko Sinun rak­kau­te­si ku­lut­ta­va tuli heil­le, vaan pa­ra­tii­sin vil­voi­tus.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

7. kon­tak­ki

Anna voi­ma­si apu niil­le, jotka ovat nuk­ku­neet kuo­le­ma­nu­neen, sillä Sinä olet il­mes­ty­nyt hei­dän rak­kail­leen, oi Herra, sa­lai­sis­sa näyis­sä oh­ja­ten heitä ru­koi­le­maan kuo­le­man uneen nuk­ku­nei­den puo­les­ta ja te­ke­mään hei­dän puo­les­taan rak­kau­des­sa uskon hyviä te­ko­ja, sekä huu­ta­maan: Hal­le­lu­ja!

7. ii­kos­si

Kris­tuk­sen yli­maa­il­mal­li­nen Kirk­ko lak­kaa­mat­ta joka hetki kan­taa ru­kouk­sia ym­pä­ri maa­il­maa kuol­lei­den puo­les­ta. Sinun puh­taal­la ve­rel­lä­si ja ju­ma­lal­li­sel­la kruu­nul­la­si on pesty pois maa­il­man syn­nit ja kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nei­den sie­lut on siir­ret­ty kuo­le­mas­ta elä­mään ja maas­ta tai­vaa­seen nii­den ru­kouk­sien voi­mal­la, joita on kan­net­tu Ju­ma­lan alt­ta­reis­sa. Ol­koon Kir­kon esi­ru­kous kuol­lei­den puo­les­ta, oi Herra, por­tai­na tai­vaa­seen. Ar­mah­da heitä, oi Herra, Ju­ma­la­näi­din ja kaik­kien py­hien esi­ru­kouk­sien täh­den.

Anna an­teek­si heil­le hei­dän syn­tin­sä Si­nuun us­ko­vien vuok­si, jotka päi­vin ja öin huu­ta­vat Sinun puo­lee­si. Viat­to­mien las­ten vuok­si, oi Herra, anna an­teek­si hei­dän van­hem­mil­leen, ja äi­tien kyy­ne­lien täh­den anna hei­dän las­ten­sa syn­nit an­teek­si. Viat­to­mien kär­si­vien ru­kouk­sien täh­den ja mart­tyy­rien veren vuok­si sääs­tä ja ar­mah­da syn­ti­siä. Ota vas­taan, oi Herra, mei­dän ru­kouk­sem­me ja al­mum­me hei­dän hy­veit­ten­sä muis­tok­si.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

8. kon­tak­ki

Koko maa­il­ma on pyhä ja ylei­nen hau­taus­maa, sillä joka pai­kas­sa on isiem­me ja vel­jiem­me tomua. Oi Kris­tus, mei­dän Ju­ma­lam­me, Sinä joka lak­kaa­mat­ta meitä ra­kas­tat, anna an­teek­si kai­kil­le ai­ko­jen alus­ta tähän päi­vään asti kuol­leil­le, että he lau­lai­si­vat lop­pu­mat­to­mal­la rak­kau­del­la Si­nul­le: Hal­le­lu­ja!

8. ii­kos­si

Päivä on tu­los­sa, kuin pa­la­va su­la­tusuu­ni, suuri ja pe­lot­ta­va vii­mei­sen tuo­mion päivä, jol­loin ih­mis­ten sa­lai­suu­det pal­jas­te­taan ja oman­tun­non kir­jat re­vi­tään auki. "So­pi­kaa Ju­ma­lan kans­sa" huu­taa apos­to­li Paa­va­li, "so­pi­kaa ennen tätä kau­he­aa päi­vää".

Auta meitä, oi Herra, täyt­ty­mään elä­vil­lä kyy­ne­lil­lä mitä edes­men­neil­tä puut­tui. Ol­koon en­ke­lin pa­suu­nan ääni, oi Herra, rie­mui­sa­na il­moi­tuk­se­na pe­las­tuk­ses­ta ja iloi­se­na ju­lis­tuk­se­na hei­dän va­pah­duk­ses­taan Sinun tuo­mio­si het­ke­nä. Kruu­naa kun­nial­la ne, jotka ovat Sinun täh­te­si kär­si­neet, oi Herra, ja peitä heik­ko­jen syn­nit hy­vyy­del­lä­si. Oi Herra, joka kaik­ki tun­net ni­mel­tä, pe­las­ta ne, jotka ovat et­si­neet pe­las­tus­ta luos­ta­rie­lä­mäs­tä. Muis­ta hen­gel­li­siä isiä ja hei­dän hen­gel­li­siä lap­si­aan.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

9. kon­tak­ki

Siunaa no­peas­ti ku­lu­va aika, sillä joka tunti, joka hetki tuo ikui­suu­den lä­hem­mäk­si. Jo­kai­nen uusi suru, jo­kai­nen har­maa hius on tu­le­van maa­il­man sa­nan­saat­ta­ja, to­dis­tus maal­li­ses­ta tur­mel­tu­vai­suu­des­ta, kaik­ki kul­kee ohit­se ja ikui­nen val­ta­kun­ta, jossa ei ole kipua, surua eikä huo­kauk­sia, lä­he­nee. Lau­la­kaam­me kaik­ki: Hal­le­lu­ja!

9. ii­kos­si

Niin kuin puu ajan ku­lues­sa me­net­tää leh­ten­sä, niin päi­väm­me vuo­sien ku­lues­sa lä­hes­tyy lop­pu­aan. Nuo­ruu­den juhla ka­to­aa, rie­mun lamp­pu palaa lop­puun, luo­pu­mi­nen ja van­huu­den nöy­ryys lä­he­nee. Ys­tä­vät ja su­ku­lai­set kuo­le­vat. Missä sinä olet, nuori iloit­si­ja? Hei­dän hau­tan­sa ovat hil­jaa, sillä hei­dän sie­lun­sa ovat Sinun kä­des­sä­si. Aja­tel­kaam­me miten he kat­se­le­vat meitä hen­gel­li­ses­tä maa­il­mas­ta.

Oi Herra, Sinä olet au­rin­koa kirk­kaam­pi, va­lai­se ja läm­mi­tä kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nei­den asuin­si­jat. Hä­vit­köön iäksi kat­ke­ra erom­me. Suo meil­le rie­mui­sa jäl­leen­ta­paa­mi­nen tai­vaas­sa. Suo, oi Herra, että kaik­ki oli­si­vat yhtä Si­nus­sa. Pa­lau­ta kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neil­le, oi Herra, lap­suu­den viat­to­muus ja lem­peä nuo­ruu­den henki sekä ikui­nen elämä Pää­siäis­juh­las­sa.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

10. kon­tak­ki

Jakaen hau­dois­sa ole­vien su­ku­lais­tem­me kans­sa hil­jai­set kyy­ne­let, me ru­koi­lem­me toi­vos­sa ja odot­taen huu­dam­me: Kerro meil­le, oi Herra, että hei­dän syn­tin­sä ovat an­teek­sian­ne­tut. Anna hen­gel­lem­me sa­lai­nen tae siitä, että lau­lai­sim­me Si­nul­le: Hal­le­lu­ja!

10. ii­kos­si

Kat­soen taak­se näen koko men­neen elä­män. Mikä val­ta­va ih­mis­ten pal­jous on­kaan kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nut aina en­sim­mäi­ses­tä päi­väs­tä tähän päi­vään asti. Monet heis­tä ovat hyvää teh­neet mi­nul­le. Ollen kii­tol­li­suu­den ve­las­sa heil­le minä rak­kau­del­la huu­dan Si­nul­le:

Suo tai­vaal­li­nen kun­nia, oi Herra, van­hem­mil­le­ni, kai­kil­le lä­hei­sil­le­ni ja rak­kail­le­ni, jotka lap­suu­des­sa­ni keh­dos­sa minua var­tioi­vat, ja jotka kas­vat­ti­vat ja opet­ti­vat minua. Kir­kas­ta, oi Herra, py­hien en­ke­lien läs­nä­olol­la kaik­ki ne, jotka ovat ker­to­neet mi­nul­le iloi­sia asioi­ta pe­las­tuk­ses­ta ja ovat opet­ta­neet mi­nul­le mikä on oi­kein ja hyvää, oi­keu­den- ja to­tuu­den mu­kais­ta oman elä­män­sä py­häl­lä esi­mer­kil­lä. Täytä rie­mul­la, oi Herra, ne jotka ovat ruok­ki­neet minua sa­lai­sel­la man­nal­la surun ja koet­te­le­muk­sen päi­vi­nä. Pal­kit­se ja pe­las­ta kaik­ki hy­vän­te­ki­jät ja kaik­ki, jotka ovat aut­ta­neet minua teoil­la ja ru­kouk­sil­la.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

11. kon­tak­ki

Oi kuo­le­ma, missä on sinun pis­ti­me­si? Missä on pi­meys ja kauhu, joka men­nei­syy­des­sä hal­lit­si? Nyt sinä olet erot­ta­mat­to­mas­sa yh­tey­des­sä Ju­ma­laan. Oi sa­lai­sen Sa­pa­tin suur­ta rau­haa! Me kai­paam­me kuo­le­maa ja yh­teyt­tä Kris­tuk­sen kans­sa, huu­ta­vat apos­to­lit. Siksi myös mekin kat­som­me kuo­le­man por­tik­si ian­kaik­ki­seen elä­mään, ja huu­dam­me: Hal­le­lu­ja!

11. ii­kos­si

Kuo­le­ma nousee, ne, jotka hau­dois­sa ma­kaa­vat nouse­vat ylös, ja maan pääl­lä elä­vät rie­muit­se­vat sei­soen hen­gel­li­ses­sä ruu­miis­saan lois­ta­vi­na ja tur­mel­tu­mat­to­mi­na kun­nias­sa. Kui­vat luut kuul­kaa Her­ran sana: Minä tuon tei­hin elä­män hen­gen ja minä luon tei­hin jän­teet; minä puen tei­dät li­haan ja pei­tän ihol­la. Nous­kaa mui­nai­suu­des­ta te, jotka Ju­ma­lan Pojan veri on va­paut­ta­nut, te, jotka olet­te pa­lau­tet­tu elä­mään Hänen kuo­le­mal­laan, sillä ylös­nouse­muk­sen valo on lan­gen­nut tei­dän pääl­len­ne.

Avaa heil­le nyt, oi Herra, Sinun täy­del­li­syy­te­si. Sinä olet lois­ta­nut heil­le au­rin­gon ja kuun va­los­sa, että he nä­ki­si­vät en­ke­lien lois­ta­van jou­kon kun­nian. Sinä olet ilah­dut­ta­nut heitä idän ja län­nen valon suu­ren­moi­suu­del­la, jotta he nä­ki­si­vät ju­ma­luu­te­si las­keu­tu­mat­to­man valon.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

12. kon­tak­ki

Liha ja veri ei peri Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Eläes­säm­me li­has­sa olem­me ero­te­tut Kris­tuk­ses­ta. Jos kuo­lem­me, me eläm­me ikui­suut­ta var­ten. Ka­toa­vai­nen ruu­miim­me täy­tyy saa­vut­taa ka­toa­mat­to­muus, ja kuo­le­vai­sen luon­tom­me täy­tyy lois­taa kuo­le­mat­to­muu­des­sa, jotta ikui­sen päi­vän val­keu­des­sa lau­lai­sim­me: Hal­le­lu­ja!

12. ii­kos­si

Me odo­tam­me ta­paa­vam­me Her­ran, me odo­tam­me ylös­nouse­muk­sen aa­mun­koit­toa, me odo­tam­me kuol­lei­den su­ku­lais­tem­me ja tut­ta­viem­me hau­das­ta nouse­mis­ta ja hei­dän uu­dis­ta­mis­taan kaik­kein py­him­pään elä­män kau­neu­teen. Me iloit­sem­me kaik­kien luo­tu­jen tu­le­vas­ta kir­kas­tu­mi­ses­ta ja huu­dam­me Luo­jal­lem­me:

Oi Herra, joka loit maa­il­man voi­ton iloon ja hy­vyy­teen, joka olet pa­laut­ta­nut mei­dät syn­nin sy­vyy­des­tä py­hyy­teen, suo, että kuol­leet voi­si­vat hal­li­ta uu­des­sa luon­nos­sa ja lois­tai­si­vat tai­vaal­li­si­na va­loi­na kun­nian­sa päi­vi­nä. Ol­koon ju­ma­lal­li­nen Ka­rit­sa hei­dän ikui­nen val­keu­ten­sa. Suo, että myös me voi­sim­me viet­tää hei­dän kans­saan kuo­le­ma­ton­ta Pää­siäis­tä. Yh­dis­tä kuol­leet ja elä­vät lop­pu­mat­to­mas­sa ilos­sa.

Oi sa­noin­ku­vaa­mat­to­man rak­kau­den Herra, muis­ta pal­ve­li­joi­ta­si, jotka ovat kuo­lo­nu­neen nuk­ku­neet.

13. kon­tak­ki

Oi kaik­kein ar­mol­li­sin ja ian­kaik­ki­nen Isä, joka tah­dot kaik­kien pe­las­tu­mis­ta ja joka lä­he­tit Poi­ka­si sekä vuo­da­tit Pyhän Hen­ke­si: Ole ar­mol­li­nen su­ku­lai­sil­lem­me, lä­hei­sil­lem­me ja rak­kail­lem­me, jotka ovat pois­nuk­ku­neet. Anna an­teek­si heil­le ja pe­las­ta hei­dät, ja hei­dän esi­ru­kouk­sien­sa täh­den vie­rai­le luo­nam­me, että me yh­des­sä hei­dän kans­saan huu­tai­sim­me Si­nul­le, Ju­ma­lal­le ja Va­pah­ta­jal­le, voit­to­vei­sun: Hal­le­lu­ja, hal­le­lu­ja, hal­le­lu­ja!

Се́й конда́къ глаго́лется три́жды. Та́же Икосъ 1-й и Конда́къ 1-й

Ru­kous kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nei­den puo­les­ta

Hen­kien ja kai­ken lihan Ju­ma­la, joka olet murs­kan­nut kuo­le­man, ku­kis­ta­nut saa­ta­nan, ja an­ta­nut maa­il­mal­le­si elä­män: Anna lepo, oi Herra, kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nei­den pal­ve­li­joit­te­si sie­luil­le, pat­riar­koil­le, met­ro­po­lii­toil­le, ark­ki­piis­poil­le, piis­poil­le, pa­peil­le ja dia­ko­neil­le, mun­keil­le ja nun­nil­le, ja kai­kil­le, jotka ovat pal­vel­leet Sinua Kir­kos­sa­si; kirk­ko­jen ja luos­ta­rien pe­rus­ta­jil­le, ja kai­kil­le oi­keaus­koi­sil­le esi-isil­le, isil­le, vel­jil­le ja si­sa­ril­le, jotka le­pää­vät tääl­lä ja kaik­kial­la maa­il­mas­sa­si; up­see­reil­le ja so­ti­lail­le sekä lai­vas­ton mie­hil­le, jotka ovat an­ta­neet elä­män­sä uskon ja maan­sa puo­les­ta; kai­kil­le us­ko­vil­le, jotka ovat kuol­leet kan­sa­lais­so­dis­sa; kai­kil­le niil­le, jotka ovat pa­la­neet, huk­ku­neet, jää­ty­neet kuo­li­aak­si, vil­li­pe­to­jen re­pi­mil­le, kai­kil­le niil­le, jotka ovat yl­lät­täen kuol­leet ilman ka­tu­mus­ta tai eivät ole eh­ti­neet so­vit­taa it­seän­sä Kirk­ko­si kans­sa; kai­kil­le niil­le, jotka mie­len järk­kyes­sä ovat riis­tä­neet it­sel­tään hen­gen; kai­kil­le niil­le, jotka ovat käs­ke­neet meitä ru­koi­le­maan puo­les­taan ja niil­le, joil­la ei ole ke­tään, jotka ru­koi­li­si­vat hei­dän puo­les­taan; kai­kil­le niil­le, jotka ovat hau­da­tut ilman kris­til­lis­tä hau­taus­ta, [и́мярекъ], siinä va­loi­sas­sa, vi­he­riöi­väs­sä, rau­hal­li­ses­sa pai­kas­sa, josta ovat paen­neet kaik­ki kipu, suru ja huo­kauk­set. Anna heil­le an­teek­si kaik­ki hei­dän syn­tin­sä, joita he ovat sa­noin, teoin ja aja­tuk­sin, sillä Sinä olet hyvä ja ih­mi­siä ra­kas­ta­va Ju­ma­la. Sillä ei ole ke­tään, joka ei olisi syn­tiä teh­nyt, vain Sinä yksin olet syn­ni­tön, ja Sinun van­hurs­kau­te­si on van­hurs­kaus ian­kaik­ki­ses­ti, ja Sinun sa­na­si on to­tuus.

Sillä Sinä olet nuk­ku­nei­den pal­ve­li­joit­te­si [и́мярекъ] ylös­nouse­mus, elämä ja lepo, Kris­tus, mei­dän Ju­ma­lam­me. Ja me kun­ni­aa edes kan­nam­me Si­nul­le, ian­kaik­ki­sel­le Isäl­le­si ja hy­väl­le ja elä­väk­si te­ke­väl­le Hen­gel­le­si nyt, aina ja ian­kaik­ki­ses­ti. Amen.

Aka­tis­tos kuo­lo­nu­neen nuk­ku­nei­den puo­les­ta suo­mek­si
Muut teks­tit suo­mek­si